Miun viikonloppu meni hyvin vaihtelevasti, mutta oikeastaan aika paskasti silti. Tiedättekö sen tunteen kun odotatte jotain, odotatte todella kovin ja sitten kaikki ei menekkään niin kuin olisit halunnut? Mie haluan kysyä teiltä olenko kauhean kohtuuton, sillä omasta mielestäni en vaikkei se nyt mitenkään mihinkään enää vaikutakkaan. Mitä te tekisitte, jos olisitte ystävällänne yötä ja tämä lähtee pitkälle lenkille koiran kanssa? (Mie menin yksin.) Tai onko teistä kohtuullista, että oma vanhempi juo itsensä täyskänniin ystäviesi ollessa teillä, niin että joudut vahtimaan häntä joka hetki? (En edes halua puhua tästä.) Pitäisikö sinun sitten olla sujut asian kanssa aamulla, eikä kantaa kaunaa? (Vitut mie en kanna kaunaa, mie vihaan.)
Lauantai meni nyt noiden merkeissä ja olo huononi vain iltaan kohden, niin että olisin vain tahtonut muiden lähtevän voidakseni itkeä yksin. Näin vielä yöllä painajaista, jossa ensin rakastuin erääseen uuteen ihmiseen ja tapahtui kaikkea kivaa, mutta unen lopussa tämä vain jätti miut yksin. Jätti miut itkemään sydämeni särjettyään, jätti miut ja lähti uuden luokse. Uskotteko te uniinne? Eihän miulla oikeasti käy noin?
Sunnuntain piti olla miun vapaailta, että voisin olla vain yksin ja levätä. Mutta äidin ystävä tuli sitten kylään 5- vuotiaan tyttärensä kanssa ja mie sain hommakseni olla lapsenvahti. Mie niin inhoan lapsia. Kuusi tuntia siinä sitten leikittiin pehmoleluilla, järjestettiin niille synttärit, keksittiin nimet (Yhden nimi oli Pipu Hassu Pupu.. Oikeasti?) ja leikittiin prinsessaa. Askarreltiin jopa tunti tytölle kruunua, kun täytyyhän prinsessalla sellainen olla. Kaikista vaikeinta oli nähdä toisen heittelevän, tökkivän ja kyselevän juuri kaikesta, minkä olen ex- tyttöystävältäni saanut, sillä niillä kaikella on oikeasti miulle tunnearvoa. Huulta purren ja itkua pidätellen hymyilin ja vastasin kaikkeen, sisäisesti huutaen tuskaan.
Nyt vain toivon tuota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti