ISOILLA KIRJAIMILLA

Mie itkin viime yönä ensimmäistä kertaa koko kuukauden aikana ja tein sen kyllä ihan tarpeaksi kunnolla. En tiedä onko hyvä asia etten enää itke, sillä voisi kuvitella ettei miulla ole enää itkemisen aihetta, mutta toisaalta haluaisin itkeä ja kyllä miuta itkettää vaikkei kyyneleitä tule. Ja eilinen oli taas maan päällistä helvettiä. Miulla meni hermot kun oltiin vanhempien kanssa sohva ostoksilla ja nämä eivät voineet luoda miulla kahta minuutti, kahta minuuttia että olisi näyttänyt kivan sohvan jonka haluaisin omaan huoneeseeni. Sain vaan vastaukseksi kasan halveksuvia katseita ja "hus" käden liikkeitä. Turhauduin, suutuin, alkoi itkettämään ja halusin vaan pois. Niimpä mie marssin kaupasta ulos, autolle joka ei valitettavasti ollut auki ja seisoin sitä vasten seuraavat 50 minuuttia. Puolen tunnin kohdalla alkoi tihkuttamaan ja satoikin vähän, mutten mie halunnut palata takaisin. Tunti niillä meni tajuta että olin poissa ja seisoin vesisateessa palelemassa. Tunti.

http://www.youtube.com/watch?v=ScNNfyq3d_w

Silloin yöllä kun itkin tajusin kaipaavani vain ihmistä, ketä tahansa ihmistä jolle pystyisin puhumaan. Tiedän että olen puhunut tästä ennenkin ja herää varmaan kysymys miksen sitten mene juttelemaan kellekkään, mutta olen vaan niin vatupää etten pysty. En pysty koska miusta on kauheaa valittaa ihmiselle ja pelätä koko ajan että tämä ajattelee suurin piirtein "koska tuo valittaminen loppuu" tai "miksi se tuli taas juttelemaan." Kyllä mie tiedän ettei varmasti kaikki ajattelisi noin, muttei se vaikuta mihinkään. Joten ole kiltti jos tunnet miut ja siuta ei haittaa kuunnella tämmöisen ihmisen ajatuksia, niin tuli juttelemaan. Kukaan ei pysty koskaan tajuamaan miten kivalta se miusta tuntuu.

Ja koska tästä tuli näköjään valitus/angsti postaus, niin pitää kai mainita että bulimia on täällä taas. En oikeen tiedä miksen pidä sitä kauhean huonona juttuna, mutta nyt kun työt alkaa ja pitäisi kohta Italiaankin lähteä, niin haluaisin siitä vaan eroon. Haluan laihtua normaalilla tavalla, liikkumalla ja oikealla ruokavaliolla, enkä ahmimalla ja oksentamalla. Huoh. Mie tiedän satuttavani tiettyjä ihmisiä teoillani, mutta siksi juuri pidän suuni kiinni enkä kerro heille niistä mitään. Ja siksi te harvat jotka tätä luette, jouduttele kuuntelemaan kun puran tunteitani tänne. Vaikka onhan tämä vielä miun blogi. Ainakin melkein.

http://www.youtube.com/watch?v=Ek0SgwWmF9w

No mutta loppuun jotain kivaa minkä väsäsin tässä kaiken angstin keskellä (: Olen itsestäni aika ylpeä, kun sain vihdoin toteutettua jonkun ideani loppuun asti ja tykkään tuosta kyllä paljonkin. (No siis maalasin vaan tuon hyllyn valkoiseksi, liimasin taustat, kiinnitin seinään ja koristelin, mutta on se silti söpö :)

In a world like This

Back at home, finally. En ole pitkään aikaan nauttinut näin kodista tai osannut arvostaa sitä että miulla on oma huone, toimiva netti, tietokone ja televisio, sillä jotenkin niitä on vaan alkanut pitää itsestään selvyyksinä. Olen myös pitänyt aika selvänä, että voin vain soittaa jollekkin ystävälleni ja päättää tavata jossain - nyt kolme miun ystävistä on Italiassa ja olo on hiukan haikea, vaikka kyllä tässä pärjäillään. Kaksi tulee kuitenkin takaisin ennenkuin mie ehdin lähteä sinnepäin, mutta onhan tässä vielä viikko yksin oloa ja sitten työtkin alkaa. En ole ihan varma miten suhtaudun töiden alkamiseen, tavallaan innoissani ja eurojen kuvat silmissä, mutta pelkään kyllä vähän että joudun tekemään kauhean epämiellyttäviä hommia ja inhoan joka ikistä päivää. No kyllä mie kahdesta viikosta selviän ja sitten lentelenkin yksin Italian auringon alle, palamaan saman väriseksi kuin paloauto. Ah että nämä geenit ovat ihana asia!

Olen tässä hetken miettinyt millainen kuva ihmisillä on miusta, johtuu ehkä siitä että katsoin Easy A'n äsken ja en oikeen päätynyt minkäänlaiseen vastaukseen. Miun koulussa ihmiset eivät tunne miuta sinä punahiuksisena tai sillä jolla on hyvä keskiarvo, vaan olen lesbo. (Se joka on seurustellut tytön kanssa, lepakko, se joka "osaa" lentää ja karttaa valoa.) Olen kyllä varmaan kutsunut itseäni lesboksi täälläkin, mutta enhän mie oikeasti edes ole täysin naisiin päin, vaikka kummatkin suhteeni ovat olleet tytön kanssa. Kai kyllästyin vaan korjaamaan aina lesbon biksi ja sitten miusta tuli lesbo. Ei miuta edes haittaa se, mutta voinko sen takia menettää mahdollisuuden, että voisin alkaa seurustelemaan jonkun pojan kanssa? En kai, tai toivottavasti en, mutta olisi se varmaan aika outoa kaikille. (Tämä tuli taas mieleen kun tapasin kauppaan mennessä ihan hemmetin komean miehen, valitettavasti se oli jo mies ja liian vanha, mutta nyt jälkikäteen vaan toivon etten tuijottanut häntä suu auki. Olisi kyllä ollut aika noloa.) Mutta antaa elämän viedä eteenpäin ja katsoa sitten millaisia ihmisiä se tupsauttaa miun elämään (:

Joo, tänään oli miun syvällinen päivä. + Btw löysin vihdoin omalla nimelläni varustetun zero pullon ja oli ihan pakko ostaa sellainenkin. Voi että..

I'm never changing who I am, BUT heartbreak changes people.

Poissa silmistä, poissa mielestä

Minä luulin että olet kuollut,

mutta se et ollutkaan sinä,

vaan hän joka lensi taivaaseen,

aurinkoon tulta syöksevään.

Ja vaikka olenkin iloinen sinusta,

suren sitä etten koskaan, enää koskaan

tule näkemään häntä lähtenyttä,

jolla oli maailman kaunein hymy.

Niin minunkin tekisi mieli lentää,

sinne pilvelle lukemaan rakkaudesta,

runoja tunteiden vallakumouksista

ja vain olemaan hänen kanssaan.

Mutta olen luvannut jo toiselle,

joskus kauan sitten rakkaudessa,

etten saa koskaan tehdä sitä,

mitä virheeksi hän silloin kutsui.

 

I miss u..

 

Ihmisiä kuolee ihan kauhean paljon. Eikä sen jälkeen saa enää uutta yritystä ja silloin kaduttaa ja ihan helvetin paljon, jos tuhlannut elämänsä vain masenteluun ja yksinäisyyteen. Vaikka ymmärrän kyllä miksi ihmiset ovat masentuneita ja haluavat välillä olla yksin. Mie en kyllä haluaisi, mutta ainakin yritän hoitaa kumpaakin asiaa parempaan suuntaan. En tiedä mistä tämä koko kuolemajuttu sai alkunsa, ehkä siitä että menetin taas yhden tai siitä että olen vanhuksien seurassa ja tajusin, miten vähän aikaa heillä on enää elää. Tai oikeastaan miten vähän aikaa meillä kaikilla on aikaa elää.

 

En pysty syyttämään niitä jotka tekevät itsemurhan, jos heillä menee huonosti tai miksi joku vaikeasti sairastunut haluaa vain kivun loppuvan, mutta miun itseni pitäisi ainakin alkaa elämään enemmän. Ja mie olen luvannut itselleni yrittää parhaani ja varmasti yritänkin, mutta olen myös tajunnut sen että haluan onnea niin kovin, että vihdoin suostuin päässäni ajatuselle lääkkeet. Lupaan alkaa napsimaan aamuin illoin pillereitä, jos miun iloisuuteni vaatii sitä ja yhden Erikan blogista lainaten: "Ei herrajumala mua" kuinka itsepäinen olen tähän asti ollut. Mie vain haluan olla yhtä onnellinen kuin muutkin.

 

I don't need anyone to tell, why I make my life this hell

Olen taas matkustanut tänne pohjoiseen sukulaisteni luokse ja voin kertoa niinkin yllättävän asian, että täällä on ihan yhtä tylsää kuin aina (: Lähdetään huomenna vielä mökille joka vuorkataan poikien kalastusta varten ja luulisin että se on vielä korvemmassa kuin tämä paikka. Hyvä jos näen ketään ihmistä koko ainakana.. Kaipaan oikeasti jotain tekemistä mikä saisi ajatukset toisaalle ja mielen paremmaksi ja osaisin ottaa vihdoin kesästä kaiken ilon irti. (Nyt ajatukset kulkee suunnilleen: apua, jo kaksi viikkoa mennyt, en halua lukioon!) En ole ihan varma miksen pysty rentoutumaan vielä, mutta ainakin tämä kesä eroaa kauheasti edellisestä - silloin mie seurustelin ja nyt kun jälkikäteen ajattelee, niin se vei kyllä kaiken ajan. Tai no ei se silloin haitannut, mutta kyllä mie takerruin ja nyt on vuorostaan kauhean vaikea keksiä jotain muuta tekemistä. Kyllä se tästä. Olen luvannut että Italiassa päästän viimeistään kaiken vihan ja ahdistuksen sisältäni pois, nauttien ja pitäen vain hauskaa (:

 

 

Ihan tylsyyteeni aloin selaamaan kaikenlaisia olettamuksia ja omm. No mitä ennustukset horoskoopin ja nimen perusteella sitten onkaan. Haluan laittaa tähän huvikseni muutaman, jotka mielestäni kuvaavat miuta kauhean hyvin tai ovat muuten vaan mielenkiintoisen oloisia. (=Joten saatte lisää tietoa millainen olen :) En tiedä oikein uskonko horoskooppeihin ja muihin, mutta on ne ainakin hauskaa viihdettä ja niinpäinpois.

 

 

Vaa'an luonneanalyysi:

 

Luonne: Hallitseva (Niin totta)
Laatu: Maskuliininen

 

- Eläinradan diplomaatti Vaaka syntyy ristiriitojen keskelle, ja pyrkii koko loppuelämänsä miellyttämään muita jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Seuratessaan vanhempiensa taistelua, hänestä kasvaa äärimmäisen herkkä mielialojen aistija, joka vaistonvaraisesti pyrkii täyttämään toisen ihmisen toiveet jo melkein ennen kuin tämä itse ymmärtää mitään kaivanneensa. (Hassua kun nämä osuu aina välillä näin oikeaan)

 

- Vaaka on kuitenkin hyvin älykäs, rakastaa syvällisiä keskusteluja – ja osaa suuttuessaan sanoa ne asiat, jotka satuttavat kaikkein eniten. Vaikka laiskuus on luonteenpiirre, joka Vaakoihin usein liitetään, kyseessä on lähinnä kyky keskittyä olennaiseen. Vaaka ottaa aikaa kaikelle tekemälleen.

 

 

- Kaikessa harmoniaan pyrkivä Vaaka kaipaa tasapainoa aivan kaikkeen, eikä hän tunne olevansa tasapainossa ilman vakituista ihmissuhdetta. Vaaka rakastaa – rakastaa. Hänen sisällään on syvälle istutettu tarve olla parisuhteessa.

 

- Vaaka on hurmaava kumppani seurusteluaikana, hän hukuttaa sinut hellyyteen, huomioon ja lahjoihin – mutta jos et ymmärrä, että kaikki tämä on itse asiassa teeskentelyä, rituaali jonka hän suorittaa estääkseen konfliktien syntymisen, et ehkä koskaan opi tuntemaan sitä syvällistä ja herkkää ihmistä, joka kantaa sisällään aivan aiheetonta syyllisyyden taakkaa. (En osaa sanoa teeskentelenkö tuossa tai ehken vain halua myöntää sitä, mutta ehkä se on niin)

 

- Yrittäessään tehdä suhteestanne täydellisen taideteoksen hän saattaa unohtaa ja uhrata itsensä - ja siitähän ei pidemmän päälle koskaan seuraa hyvää. Älä anna hänen nöyrtyä palvelemaan itseäsi, niin saavutat rakkauden, jonka syvyydestä olet tuskin uskaltanut edes haaveilla. (Hitto, en ole tajunnut palvelevani joitain ihmisiä, mutta niinhän mie teen/tein joskus. Paskaa)

 

Oikeasti on aika outoa, miten jotkut asiat pitävät niin hyvin paikkaansa, mutta johtui se mistä vaan - rakkautta mie ainakin tarvitsen ollakseni onnellinen. Ja ehkä joku päivä miut kesytetään ja hän kieltää miuta tekemästä tyhmiä ja vain rakastaa miuta tällaisena kuin sisältä olen (: Saahan sitä aina haaveilla?

 



Why you can do that?

Tiedättekö tekin ne aamut

jolloin haluaisi vain jäädä sänkyyn

tuijottamaan valkoista kattoa

ja mielessä kuvitella

miltä tutuisi herätä muualta.

Vaihtaa kaikki ihmiset

värikkäisiin lintuihin laulamaan

onnea hiljaa sydämeen ja

lempilaulujasi korvaan kuiskaten,

naurattamaan sanoillaan.

Ja ne kaikki tyhjät lauseet,

jotka kauniisti sinulle luvattiin

vaihtuisivat vain rehellisiin,

eikä tarvitsisi murehtia enää huomisesta

tai kaikista menneistä ihmisistä.

Niin pilvetkin vaihtuisivat valkoisiin,
eikä tumma taivas aina itkisi

kanssasi iltaisin painajaisia,

vaan vaaleankirjavia yksisarvisia,

ylläsi sateenkaarella lentämään.

Ja ehkä siellä paratiisissa

väärinpäin lentävien lintujen maassa

voisit silloin ymmärtää jotain,

mitä kaislat ovat pitkään kuiskineet,

viimeisistä hyvästeistä.

Tämän päivän polikäynti meni kyllä päin persettä. Se nainen aloitti heti kivasti sanomalla että oli jutellut ylilääkärin kanssa ja että hän varaa miulle sitten ajan sinne, saadakseni kiukuta ylilääkärille mieluummin kuin hänelle. (No ehkei ihan noin, mutta harvinaisen selväksi tuli sekin asia.) Mie en vaan kerta kaikkiaan halua vanhempieni menevän sinne ja siitä on nyt muodostunut ongelma, kun eihän kuulemma miun "hoitoa" voi jatkaa ilman sitä tapaamista. Nyt joku varmaan miettii että miten se on niin iso asia, mutta se vaan on. Joten tässä sitä mennään ylilääkärille juttelemaan, vaikka haluaisin heittää koko polin puskaan omalta osaltani ja huutaa että jossette halua auttaa niin ei tarvitse. Aikuiset ja niiden säännöt..

Toinen ärsyttävä asia tänään polilla oli "päivän aihe", jossa jouduin vaan katsomaan kortteja ja kertomaan mitä näin kuvissa. Jotenkin se kävi ihan helvetin ahdistavaksi ja itkinkin siinä, kun en vaan olisi halunnut tehdä sitä, mutta se nainen pakotti ja pakotti aina jatkamaan. Tiedän kyllä ylireagoivani hiukan, mutta juuri tuollaiset asiat/päätökset ovat miulle niin vaikeita ja se asenne sillä naisella sai koko jutun vielä kauheammaksi. Nyt jälkeenpäin vaan mietin, että miten se pystyi katsomaan ja kannustamaan miuta jatkamaan, vaikka näki miun kärsivän. Argh. En edes tajua mitä hyötyä koko jutusta oli?

Tuo lukee miun yöpöydällä olevalla kuvataululla (semmoinen elektroninen, johon ladataan kuvia) ja jotenkin se saa aina iltaisin miut hetkeksi iloiseksi, kun sänkyyn mennessä tajuan suoriutuneeni noista kaikista kohdista (: Vauvan askelilla mennään.

One word, seven letters

Same bed, but it feels just a little bit bigger now
Our song on the radio, but it don't sound the same
When our friends talk about you all that it does is just tear me down
Cause my heart breaks a little when I hear your name
And it all just sound like uh, uh, uh

My pride, my ego, my needs and my selfish ways
Caused a good strong woman like you to walk out my life
Now I never, never get to clean up the mess I made
And it haunts me every time I close my eyes
It all just sounds like uh, uh, uh, uh

Too young, too dumb to realize
That I should have bought you flowers and held your hand
Should have gave all my hours when I had the chance
Take you to every party cause all you wanted to do was dance
Now my baby is dancing, but she's dancing with another man.

...

But I just want you to know
I hope he buys you flowers, I hope he holds your hand
Give you all his hours when he has the chance
Take you to every party cause I remember how much you loved to dance
Do all the things I should have done when I was your man
Do all the things I should have done when I was your man

I remember the night we first met
We were so young, I can’t forget
How you kissed my face, whoa
And you took me home, whoa

I remember the life years ago
The air mattress on the floor
That was before, whoa
Life took control

...

Now you’ve got a girl, someone new
And I can’t pretend to just be cool
I can’t be your friend, whoa
So this is the end

Oh, how we lost our minds
When we fell in love that night
I never thought that I
Would ever leave your side
Oh, how we lost our minds
When we fell in love that night
Promise me you won’t cry
This is our last goodbye.

Henki taivaassa tai sydän auringossa

Tänään oli aika kummallinen päivä, enkä oikeen osaa edes selittää miksi. Oli vain. Ehkä sen takia että olen koko päivän ollut aika onnellinen, tai niin onnellinen kuin pystyn olemaan ja olen iloinen siitä. Olipas monta positiivista sanaa (: Käsitin myös nyt tässä illalla että olen siirtynyt yli sen rankimman eron vaiheen ja vaikka ajattelenkin exää ja välillä mietin mitä meillä olisi voinut olla tai mitä mie menetin, niin kyllä se helpottaa. Kyllä se helpottaa. Ja ehkä joku päivä pystyn taas yhtä vapautuneesti, kuin linnut taivaalla lentäessään, hyväksymään kaiken. Mie tiedän että se päivä tulee pian (:

Or at least happier (:

Nyt kun osaan erotella mikä henkinen kipu liittyy exääni (koska se lievenee) ja mikä taas kaikkeen muuhun vialla olevaan, niin huomaan kuitenkin ettei olo paljon helpotu. Vaikka siis tietenkin hyvä että vähänkin. Olen kai koko ajan luullut, että miun maailman surkein olo johtuu suurimmaksi osin erosta, mutta olin sitten väärässä. Se johtuu miusta, eikä siihen liity ketään muuta tai ainakaan yksittäisiä ihmisiä. Surku. Nyt sekin toivo että päästessäni yli exästäni kaikki ongelmani katoaisivat on poissa ja siksi ajatukset päässäni ovat vähän sekaisin, vaikken silti ole kauhean surullinen. Vain hämmentynyt. Hämmentynyt siitä miltä onnellisuus tuntuu, hämmentynyt siitä miten olin voinut unohtaa sen.

Oli pakko postata tällainen pieni, hupsu postaus ajatuksistani, muttakun miulla ei ole tällä hetkellä kännykkää ja piti saada vaan jakaa ajatuksia muillekkin. Nyt mie kuitenkin yritän mennä nukkumaan ja nähdä vihdoin monen kuukauden tauon jälkee kauniita unia (: Hyviä öitä teille kaikille siellä!

Can't hold us - Welcome summer!

Opiskelija, se kai mie nyt olen. Tai ehkä virallisesti vasta 13.6 kun saan kuulla päässeeni hakemaani lukioon, mutta kuitenkin. Vihdoin ja viimein pääsin siis peruskoulusta, onnellisena ja helpottuneena vaikken vielä sitä olekkaan käsittänyt. Miulla kestää aina kauhean kauan tajuta kesäloman alkaneen, mutta kyllä se siitä - yöt valvoen, päivät nukkuen ja illat rannalla maateen. Ja pitäisi sitä töissäkin muutama viikko käydä, että saan maksettua Italian ja Saksan matkani, jotka molemmat odottavat vielä tänä vuonna. Work hard, play hard niin kuin sanotaan (:

Kun astelin muiden ysien mukana juhlasaliin, kaikkien tuijottaessa hiukan vaivaannuttavasti tai opettajien kuoron laulaessa meille yseille hyvästilaulun, joka oli oikeastaan aika söpö, niin ei miuta jotenkin vaan itkettänyt. Kaikki ympärillä tihrustivat jotain ja jotkut päättivät pistää kunnon shown pystyyn vuolaalla itkulla, joka ei siis miuta haittaa mutten saanut puserrettua edes yhtä kyyneltä poskelle. Kai se tarkoittaa etten tule kaipaamaan yläasteelle, tai sitten olen vain tunnevammainen? Eipä ainakaan meikit levinneet mihinkään, jos hyviä puolia aletaan miettimään.

Miun kesälomaksi on harvinaisen vähän suunnitelmia ja oikeastaan ne kaikki vähäiset sijoittuvat heinäkuulle, eikä kesäkuussa ole mitään. Heinäkuussakin on vain Kuopioon matkustaminen, serkun rippijuhlissa käyminen, Italian matka ja mummon synttärijuhlat. Toisaalta olen ihan iloinen etten ainakaan hukuta itseäni suunnitelmiin ja kaikkeen tekemiseen (: Ehkä saan elämääni vähän parempaan suuntaan tai ainakin sen verran että jaksan aloittaa lukion ja työn teon taas syksyllä.

Vähän aiheesta poiketen mutta kuitenkin kun kävin tiistaina polilla, niin alkoi menemään taas kauhean huonosti sielläkin. Olin jo oppinut avautumaan hiukan enemmän ja pystyin esimerkiksi myöntämään perheeni ongelmia, mutta sitten se nainen sanoi käynnin lopulla, ettei hän tiedä voinko käydä siellä enää jos en kutsu vanhempiani sinne. Paskat. En yhtään ymmärrä miksi se olisi niin tärkeää ja vaikka miten käykään, niin en mie pysty siihen. Pelko ja itsetunto ei anna vaan periksi. Joten saapa nähdä loppuuko sekin apu siihen ja jään yksin tuijottamaan tähtiin pimessä vai antaako ne sitten vuorostaan periksi. Mie oikeasti tarvitsisin sitä..

Muttamutta hyvää kesää kaikille ja toivottavasti saitte (tai ne jotka saivat) hyvät todistukset ja voitte olla ylpeitä itsestänne (: Mie olen ihan kohtuullisen onnellinen omastani, vaikka iloisempikin voisi olla ja harmittelen vähän sitä - stipendi sai kuitenkin hetkeksi aika leveän hymyn kasvoille!