Mie itkin viime yönä ensimmäistä kertaa koko kuukauden aikana ja tein sen kyllä ihan tarpeaksi kunnolla. En tiedä onko hyvä asia etten enää itke, sillä voisi kuvitella ettei miulla ole enää itkemisen aihetta, mutta toisaalta haluaisin itkeä ja kyllä miuta itkettää vaikkei kyyneleitä tule. Ja eilinen oli taas maan päällistä helvettiä. Miulla meni hermot kun oltiin vanhempien kanssa sohva ostoksilla ja nämä eivät voineet luoda miulla kahta minuutti, kahta minuuttia että olisi näyttänyt kivan sohvan jonka haluaisin omaan huoneeseeni. Sain vaan vastaukseksi kasan halveksuvia katseita ja "hus" käden liikkeitä. Turhauduin, suutuin, alkoi itkettämään ja halusin vaan pois. Niimpä mie marssin kaupasta ulos, autolle joka ei valitettavasti ollut auki ja seisoin sitä vasten seuraavat 50 minuuttia. Puolen tunnin kohdalla alkoi tihkuttamaan ja satoikin vähän, mutten mie halunnut palata takaisin. Tunti niillä meni tajuta että olin poissa ja seisoin vesisateessa palelemassa. Tunti.
Silloin yöllä kun itkin tajusin kaipaavani vain ihmistä, ketä tahansa ihmistä jolle pystyisin puhumaan. Tiedän että olen puhunut tästä ennenkin ja herää varmaan kysymys miksen sitten mene juttelemaan kellekkään, mutta olen vaan niin vatupää etten pysty. En pysty koska miusta on kauheaa valittaa ihmiselle ja pelätä koko ajan että tämä ajattelee suurin piirtein "koska tuo valittaminen loppuu" tai "miksi se tuli taas juttelemaan." Kyllä mie tiedän ettei varmasti kaikki ajattelisi noin, muttei se vaikuta mihinkään. Joten ole kiltti jos tunnet miut ja siuta ei haittaa kuunnella tämmöisen ihmisen ajatuksia, niin tuli juttelemaan. Kukaan ei pysty koskaan tajuamaan miten kivalta se miusta tuntuu.
Ja koska tästä tuli näköjään valitus/angsti postaus, niin pitää kai mainita että bulimia on täällä taas. En oikeen tiedä miksen pidä sitä kauhean huonona juttuna, mutta nyt kun työt alkaa ja pitäisi kohta Italiaankin lähteä, niin haluaisin siitä vaan eroon. Haluan laihtua normaalilla tavalla, liikkumalla ja oikealla ruokavaliolla, enkä ahmimalla ja oksentamalla. Huoh. Mie tiedän satuttavani tiettyjä ihmisiä teoillani, mutta siksi juuri pidän suuni kiinni enkä kerro heille niistä mitään. Ja siksi te harvat jotka tätä luette, jouduttele kuuntelemaan kun puran tunteitani tänne. Vaikka onhan tämä vielä miun blogi. Ainakin melkein.
No mutta loppuun jotain kivaa minkä väsäsin tässä kaiken angstin keskellä (: Olen itsestäni aika ylpeä, kun sain vihdoin toteutettua jonkun ideani loppuun asti ja tykkään tuosta kyllä paljonkin. (No siis maalasin vaan tuon hyllyn valkoiseksi, liimasin taustat, kiinnitin seinään ja koristelin, mutta on se silti söpö :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti