Sydämen muotoisilla paikattu

Viikko on kulunut taas yllättävän nopeasti, vaikkei välttämättä sen takia että hyviä hetkiä olisi ollut normaalia enemmän. Työn määrä ja unen puute ovat sen sijaan lisääntyneet. En jaksa kertoa kaikista päivästä, mutta aion nyt kuitenkin jotain pientä höpötellä tänne pitkästä aikaa (: Maanantaina koulussa meidän valinnaisen tanssiryhmä lähti tankotanssi kurssille, jota ainakin mie odotin ihan kauheasti. Se oli hurjan kivaa, eikä ollenkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin, mutta jotenkin onnistuin silti satuttamaan itseni. Seuraavana aamuna tuntui sitten vanhukselta, joka nousee aamulla venyttelemään tulevaa päivää varten ja ratisee jokaisella liikkeellään. Ja mustelmiakin tuli ihan kivasti. Mutta rehellisesti sanottuna oli se hauskaa sen puolitoista tuntia ja menisin mielelläni uudelleen ellei jälkivaikutukset sattuisi niin. Oli kokeilemisen arvoista ja suosittelen muillekkin!

 

Nyt torstaina alkoi neljän päivän päättötyötä varten olevat "vapaat" (eli pitää tehdä tuona aikana joku projekti) ja mie valitsin ystäväni kanssa aiheeksi sisustaa tämän huone uudelleen. Ette arvaa miten iso urakka siitäkin on kehittynyt. Ensiksi eilen vain oltiin Ikeassa ja haalittiin tavaraa, sekä syötiin alihinnoiteltua ruokaa, mutta vaikka illalla siivottiin ja pakattiin tavaroita kahteentoista asti, niin koko tämäkin päivä kului saman homman parissa. Sen vuoksi joudutaan nyt maalaamaan seinät sunnuntaina, sillä tarvitaan kaksi päivää kahden maalikerroksen laittamiseen. Ja sitten porataan, naulataan, hakataan, lakataan, hiotaan ja vasaroitaan, siivotaan, sisustetaan, tuodaan vaatteet, koriste-esineet ja se kaikki muu tavara varastosta. Rankkaa. Ja mie kaipaan lepoa.

Toinen paljon voimia vievä asia on kuoron esitykset, joiden kenraaliharkat olivat tänään ja huomenna on kaksi esitystä putkeen. Jotenkin ei vaan yhtään jaksaisi ja haluaisinkin kuluttaa lauantaini muuhun kuin kahdestatoista yhdeksään hallilla laulaen. Tanssiminenkin on muuttunut hiukan pakkopullaksi, sillä vaikka rakastankin edelleen sitä, niin vie se vaan liikaa energiaa. Ja miun muisti on kadonnut jonnekkin, ihan oikeasti, enkä muista enää mitään. Koita siinä nyt sitten tanssia oikein ja näyttää muille mallia tai laulaa oikeat sanat oikealta korkeudelta, kun normaali puhuminenkin on liian vaikeaa. Kesäloma tulee niin tarpeeseen.

Vielä teidän kiusaksi aion listata tähän loppuun asioita, jotka haluan saavuttaa ennen kuin menen lukioon, sillä miun on vähän pakko jos aion jaksaa siellä. On tässä toki muitakin asioita kuin lukioon liittyviä, mutta silti kauhean tärkeitä ja toivottavasti saavutankin edes suurimman osan näistä.

- Oppisin menemään aikaisemmin nukkumaan tai saavutan paremman unirytmin, ettei unet jäisi aina viidenkuuden tunnin mittaisiksi.

- Alkaisin syömään terveellisemmin ja ihan oikeaakin ruokaa, enkä oksentaisi edes halutessani mitään ulos. + Mahdottoman tärkeänä aamupalan syönti pitäisi taas aloittaa!

- Ylimääräinen stressi ja perfektionismi pois tai ainakin paremmin hallintaan.

- Pääsisin eroon (niin hyvin kuin voi) tästä iänikuisesta prinsessaruususrakkaudesta, joka vain satuttaa kaikkia ja varsinkin miuta.

- Saisin muistini toimimaan paremmin, joka auttaisi yleisesti arjessa sekä tietenkin mm.
oppimisessa ja tanssissa.

- Haluaisin myös vihdoin oppia arvostamaan kehoani ja mieltäni, mikä luultavimmin edellyttää laihtumista ja se liikunnan lisäämistä.

- Saisin mentyä lääkärille veritesteihin, joissa mitataan tyroksiinin arvot ja siihen tarvittaessa hankkisin lääkitystä.

- Iltakuumeet loppuisivat ja muutenkin voisin olla vähän terveempi. (Jostain syystä miulle siis vaan nousee iltaisin kuumetta noin tunnin ajaksi ja menee sitten pois? Outo.)

- Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä oman kullan löytäminen olisi oikeen hyvä asia (:

I really wanna love somebody
I really wanna dance the night away
I know we're only half way there
But you can take me all the way.

I really wanna touch somebody
I think about you every single day
I know we're only half way there
But you can take me all the way.

I miss her, what else i could say?

"Toivottavasti olet myös onnellinen"

Aallot vasten paljaita sääriä,

jalat upotettuna polttavaan hiekkaan,

kesätuuli saa hiukset sekaisin,

auringonsäteet posket polttamaan.

Nauru ja musiikki täyttää korvat,

sormet kierrettynä kameran ympärille,

seepian läpi muistot ja ihmiset,

ikuistaen kauniit hymyt kuvaruudulle.

Tuulenvire vasten reisiä ajaessa,

shortsit jalassa ja ilo hehkuu kasvoilta,

kiitäessä toisten ohi paita hulmuten,

ja sanat luettavana huulilta:

miten pärjäisinkään ilman sinua.

Noin mie tunsin torstaina kun olin päässyt koulusta ja lähtenyt ajamaan rannalle ystävieni kanssa - helvetin hyvä olo, niin hyvä etten olisi ihmetellyt saadessani sydänkohtauksen siitä kaikesta onnesta. Mutta koska kyseessä on miun elämä, niin eihän sitä onnea kestä ikinä enempää kuin pari tuntia. Miulla ei ole oikeastaan mitään sairastumista vastaan, saimpahan olla kotona ja välttää viimeisen kokeen koko yläasteen aikana, mutta jotenkin olo laski kauheasti. Nyt on huonompi olla kuin taas pitkään aikaan ja se on aika paljon jo. Paska.

Saatiin samaisena päivänä opolta tunnilla kirjeet, jotka oltiin kirjoitettu itsellemme seiskaluokalla, sekä seiskalla ja kasilla kirjoitetut "jatka seuraavat lauseet loppuun"- laput. Jotenkin nekin sai miut kauhean surulliseksi, myöhemmin alkoi itkettämään lukiessani niitä, kun muistelin miten onnellinen olen joskus ollut. Ennen kuin kasvoin, "aikuistun" ja haalin kasan ongelmia itselleni. Luen pari otetta näistä..

7. lk.

- Kotona olen melko paljon perheeni kanssa.

- Olen hullu, vapautunut ja iloinen.

- Olen käynyt ensimmäisen kerran (ensimmäisen exäni) luona Helsingissä ja tyttö on ihana!

- Olet ihana! Toivottavasti olet myös onnellinen silloin ja ystäviä on paljon!

8. lk.

- Kotona olen koneella.

- Vaikeaa on puhuminen.

- Mieleen painuvinta minulle on ollut rakastuminen/eroaminen.

- Olen ylpeä kavereitteni puolesta, aika harvoin itsestäni.

En voi varsinaisesti sanoa, että kadun kumpaakaan suhdettani sillä ovathan ne molemmat muokanneet miusta juuri tällainen. Vaikka en kyllä tykkää itsestäni yhtään tai eipä miulla asiat kauhean hyvin ole. Mutta jos nyt unohdetaan se ensimmäinen, joka oli rehellisesti paljon paskempi suhde, niin vaikka viimeisimmän eroni jälkeen olen voinut suoraan sanottuna aivan paskasti, en tiedä olisinko täällä ilman häntä. Kyllä kaikki tietävät, hän tietää, miun ystävät tietää ja mie tiedän etten olisi täällä enää, ellei hän olisi miuta useasti silloin pelastanut. Siksi mie kunnioitan ja arvosta häntä niin paljon, mutta kyllä mie useimpina hetkinä toivon että voisin unohtaa koko suhteen. Se vaan satuttaa liikaa.. Satuttaa tietää että maailmassa on täydellinen ihminen, etkä sie häntä saa vaikka kaikkesi yrittäisit. Elämä on helvetin epäreilua.

Inhoan tätä rakkautta. Viekää joku se pois..

What the world wants me to do?

Olen väsynyt aamuisin nousemaan

joka päivä vain yhä uudelleen,

ilman toivoa huomisessa

tai uusia tuulia tunteissa.

Olen kyllästynyt taistelemaan

kaikkea sitä rakkautta vastaan,

 päättänyt vain luovuttaa

ja antaa sen mennä menojaan.

Olen yrittänyt parhaani

mutta menettänyt vain toivon,

sillä eihän ihminen  jaksa

kaiken aikaa peittää tunteitaan.

Ja kaiken sen taistelun lisäksi,

olen henkisesti niin rikki,

etten jaksa enää iltaisin itkeä

tai saada yöllä nukutuksia.

Vaan luen ja luen ja luen,

satoja sivuja, tuhansia kirjaimia

aamusta myöhään yöhön,

stressin vain kasvaessa.

Ja halu luovuttaa elämässä 

ei koskaan ole tuntunut

näin helvetin huokuttelevalta.

Mitä mie voin sanoa, olen vain väsynyt. En jaksa edes enää nukkua. En saa unta. Olen henkisesti niin hermoromahduksen partaalla ja tunne-elämältä aivokuollut. En jaksa.

Somebody that I used to know

Now and then I think of when we were together
Like when you said you felt so happy you could die
Told myself that you were right for me
But felt so lonely in your company
But that was love and it's an ache I still remember

You can get addicted to a certain kind of sadness
Like resignation to the end, always the end
So when we found that we could not make sense
Well you said that we would still be friends
But I'll admit that I was glad it was over

But you didn't have to cut me off
Make out like it never happened and that we were nothing
And I don't even need your love
But you treat me like a stranger and that feels so rough
No you didn't have to stoop so low
Have your friends collect your records and then change your number
I guess that I don't need that though
Now you're just somebody that I used to know

En ole näköjään vähään aikaan käynyt lukemassa sähköpostiani ja siksi joudunkin pyytämään anteeksi muutamalta lukijalta, jotka sinne jotain ovat lähettäneet. Tässä kuitenkin nyt näitä vastauksia kysymyksiinne (anteeksi jos muokkaa ne tähän väärin) ja ehkä vielä joku päivä jaksan tehdä tuon superpitkän gallubin! Kiitos kun jotkut jaksavat vielä lukea postauksiani, paljon kiitoksia teille (:

1) Miksi luulet olevasi enemmän tyttöihin päin, onko sinulla joitain traumoja pojista?

- Olen miettinyt tätä itsekkin aika paljon, mutten keksi "traumaa" tai mitään sellaista.. Kyllä jotkut, tosin aika harvat, miespuoliset tavallaan on ulkonältään yhtä viehättäviä kuin naiset, mutten koskaan pystyisi puhumaan edes miehelleni kaikista tunteistani. Joten millainen sitten olisi suhde ihmisen kanssa, jolle ei voi ollenkaan avautua? En osaa selittää tätä paremmin : D

2) Luuletko että palaat vielä joskus exäsi kanssa yhteen?

En, ellei maailman navat vaihda paikkaa ja mantereet peity vedestä.

3) Miltä näytät? (:

Kauhean vaikea kysymys, haluaisin vaan vastata että normaalilta muttei se varmaan kerro kauheasti mitään. Olen aika pitkä - yli 170cm, normaalin painoinen, vihreät silmät ja värjätyt punaiset hiukset vaikka omat ovatkin aika oranssinkuparit. Ja omistan silmälasit. Näytän mielestäni paremmalta lasit päässä, kai niihin vaan jotenkin tottuu?

Ei liity asiaan, mutta ostin ihan kauhean söpön mekon (: http://bikbok.com/eu/Categories/Collection/Dresses/L-Dress/DW-China/p/7137085-500-L-Blue

4) Mitä tarkoitat kuin puhut houkutuksesta ja sen sellaisesta?

Asioista jotka auttaisivat sen hetken oloon, mutta jotka ovat loppujen lopuksi pahaksi ja olen kieltänyt ne itseltäni. Mitä niitä nyt on, alkoholi, tupakka, lääkkeet, suhteet ilman rakkautta, oksentaminen.. Sellaisia.

5) Neljä komeinta miesnäyttelijää?

Nauroin jostain syystä kauheasti tälle kysymykselle, koomista. (Siis kyllähän mie huomaan jos joku mies on komea, muttei ne niin hetkauta. Tosin ei kyllä naisetkaan?) Mutta siis epävirallisessa järjestyksessä Robert Downey Jr, Jamie Campbell, Johnny Depp ja Simon Baker.

Ps. Pahoittelen kun vaihdoin taas blogini nimeä, mutta jotenkin itsehillintä ei riittänyt pitämään huonompia ajatuksia poissa täältä, joten nimi ei sopinut enää. Tosin tykkään tästä uudestakin (:

All those promises, eaten by monster

Mihin katosivat ne sanat

jotka lausuttiin hädässä toiselle

ja ne "rikkoutumattomat" lupaukset,

joiden piti muuttaa maailmaa.

Miksi löydän ystävänkorun nurkasta,

yhteiset muistot pölyisinä laatikoista,

rakkaiden kuvia peitettynä muilla

joilla ei ole oikeasti merkitystä.

Miten monta onkaan lähtenyt

ja kääntänyt selkänsä kasvoille,

joiden ihminen on jäänyt odottamaan

sitä luvattua apua ja ymmärrystä hädässä.

Eikä loppujen lopuksi kukaan palannut

takaisin auttamaan kun sitä tarvitaan,

mikä aivan  rehellisesti sanottuna

vain helvetisti suututtaa.

Ja niin sitä vain huomaa

olevansa helposti korvattu uusilla,

joista tulee hetkessä tärkeämpiä

kuin sinä ikinä osasit olla.

En omista tuota erityisesti kenellekkään, enkä ole syyttämässä ketään, mutta rehellisesti tekee niin pahaa tajuta miten helposti ihminen korvataan toisella. Se saa tuntemaan itsensä kauhean arvottomaksi ja ajattelemaan, että miksi sitä edes yrittää jos sinut voidaan kuitenkin paikata jollain muulla. Sinut, joka on yrittänyt parhaansa, kestänyt huonot päivät, kuunnellut murheet, silittänyt uneen ja koittanut auttaa aina kuin siihen on ollut mahdollisuus. Ja silti niin monet vain lähtevät taakseen katsomatta. Tällä hetkellä on niin helvetin kova vitutus että haluaisin vain huutaa koko maailmalle ja kysyä, että ansaitsenko mie oikeasti tämän? Eikö ihmiset ymmärrä arvostaa apua vai unohtuuko se kaikki niin nopeasti, ettei loppujen lopuksi huomenna toisen mielipiteillä ole enää väliä. Joka kerta kun olen herännyt jonkun viestiin tai soittoon kello neljän aikaan ja yrittänyt rauhoitella - tai jättänyt menemättä jonnekkin siksi että voin vain mennä ja halata toista, sanoen että mie olen tässä - eikö niillä oikeasti ole merkitystä? Ja jos on, niin miksei sitä osoiteta toisille sanoilla tai teoilla? Miksi lupaukset rikotaan niin kylmän rauhallisesti, vaikka ne sentään olivat lupauksia?

Oh now I hate, I hate so fuckin' much.. That's what you want, right?

We went too fast, too young

When I am down and, oh my soul, so weary;
When troubles come and my heart burdened be;
Then, I am still and wait here in the silence,
Until you come and sit awhile with me.

http://www.youtube.com/watch?v=Yfwlj0gba_k

Hello, hello, where did you go?

We were two kids living life on the run,

like the american dream, baby!
nothing to lose and we'd get messed up for fun.
we went too fast, too young.

But i won't cry myself to sleep, like a sucker.
i won't cry myself to sleep, if i do, i'll die.
now you fall asleep with another,

damn you, damn you, damn you, damn you.

http://www.youtube.com/watch?v=DUaUvNKYY38

I can't say that I'm not lost and found

I can't say that I don't love the light and the dark

I can't that I don't know that I am alive

And all of what I feel I could show you tonight

Oh, you don't mean nothing at all to me

No, you don't mean nothing at all to me

Oh, you've got what it takes to set me free

Oh, you could mean everything to me

http://www.youtube.com/watch?v=6JnGBs88sL0

Itken. Ainut asia mitä mie nykyään teen. Väsymys. Ainut asia mitä mie enää tunnen. Pimeys. Ainut asia mitä mie näen. Miulla menee niin helvetin huonosti. En tajua miten tässä taas pääsi käymään näin, sillä oikeastaan mitään ei ole tapahtunut eikä miulla ole mitään syytä olla ahdistunut ja maassa. Silti vain olen. Olin perjantailauantain leirillä, jossa oli ihan kivaa ja näin paljon ystäviä, sekä valvottiin myöhään  Tänään taas koottiin miun uusi vaatekaappini, joka on ihanan iso ja sain vihdoin rakastamani peiliovet. Mie käyn kaiken maailman ammattiauttajilla, yritän puhua äidilleni, olla ystävällinen muille, elää stressaamatta, nauttia elämästä, unohtaa, nauraa ja olla vain iloinen, muttei siitä tule mitään.  Olisi kivaa tietää mitä mie teen väärin? Juoksin muuten toisen kerran koko yläasteen aikana 1500m.. Olen aika ylpeä että sain pakotettua itseni siihen, vaikka paska aika tulikin. Tai no sekin oli parempi mitä odotin, mutta silti aika paska. Surkean oloni vuoksi kuitenkin antauduin sitten kaikelle tuskalle ja petin kaiken maailman lupaukset jotka itselleni tai muille olen luvannut. Houkutukselle on niin kovin helppoa antautua. Liian helppoa..

Maailman kaunein painajainen

Maanantai: "Miten sie voit?"

Maanantai oli taas yksi normaali päivä ahdistavien ajatuksien keskellä, toivottoman oloisena ja kuolemaa ajatellessa. Jotenkin sitäkin tulee ajateltua taas tavallista useammin. Mutta tanssiharkkojen jälkeen aurinko alkoi taas paistaa miunkin kasvoille, kun yksi ystäväni vain tuli ja kysyi miten mie voin. Ei sitä tunnetta voi kuvata edes sanoilla.. Miut vaan täytti ensin epäuskoisuus että kuulinko oikein ja sitten valtava onnellisuus. Ja se tuntui tuosta sata kertaa paremmalta. Olin huomaamattani vain odottanut noita kolmea sanaa niin kauan, että kun vihdoin joku ne miulle kasvokkain sanoi, oli aika lähellä etten alkanut vain itkemään. Kaipasin sitä kysymystä niin kovin. Tietenkin vanhemmat, jotkut ystävät ja kummatkin psykologit ovat tuota toistaneet, mutta on aivan eri asia kuulla se ihmiseltä jolle haluaa avautua. Ja niitäkin on nykyään kauhian vähän ja osalle niistä en puhu syystä tai toisesta ollenkaan. Kaiken iloisuuden päälle tämä vielä mainitsi, että tule vaan aina puhumaan kun huvittaa ja ajaessani myöhemmin kotiin kyyneleet alkoivat virrata. Kuinka paljon ihmisen olo voikin parantua niin yksinkertaisesta kysymyksestä oikealta henkilöltä?

Tiistai: Memories never die

Kävin tiistaina toisen kerran poliklinikalla ja suureksi yllätyksekseni se meni paljon edellistä paremmin. Sain puhua vain sen hiljaisemman naisen kanssa, eikä käsitelty mitenkään ahdistavia asioita, vaan yksinkertaisesti elämänkertani syntymästäni tähän päivään asti. Jouduin tietenkin mainitsemaan joitain vaikeita muistoja, kuten kaikki alkoholiin liittyvät tapaukset, kuolemat ja kummatkin exäni, mutta niitä lukuun ottamatta kaikki meni ihan hyvin. Tapasin jopa polin odotusaulassa yhden kauhean söpön pojan, mutten sitten kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, joka nyt jonkun verran jälkikäteen vituttaa. Minkäs sille vammaiselle ujoudelleen voi?

Myöhemmin kuitenkin ahdistus taas vyöryi vaudilla päälleni ja aloin vahingossa ajattelemaan kaikenlaisia muistoja, jotka satuttavat ihan helvetisti. Ne kaikki olivat hyviä asioita, mutta niiden menettäminen tekee niistä vaan jotenkin liian raskaita.. Nykyään kaikesta mitä teen tai sanon tulee mieleen jotain, joka saa loppun lopuksi kyyneleet virtaamaan. Esimerkiksi eräs päivä tiskatessani aloin vain itkemään, kun muistin miten olin joskus rakastanut tiskaamista exäni kanssa ja kuinka kivoja muistoja siihen liittyi. Nyt se on vaan satuttava ja valtavan epämiellyttävä asia, eikä se siitä mihinkään muutu. Toivon todella että joku tulisi elämääni ja saisin paljon uusia muistoja hänen kanssaan, etten jumahtaisi vain näihin vanhoihin. Koska niitähän ne on. Vain vanhoja, menetettyjä ja satuttavia asioita. Juna-asema, Kamppi, kallio, sormus, syntymäpäivä, konsertti, mökki, Helsinki, nukahtaminen. Muistoja, jotka eivät koskaan kuole.

Keskiviikko: Maailman kaunein painajainen

Noista tiistain ajatuksista näin sitten yöllä maailman kauneinta painajaista, joka vain jatkui joka heräämisen jälkeen uudelleen. Se kertoi sen tarinan, jonka yritän saada pois mielestäni. Se näytti ne hetket, joiden tuottamat tunteet yritän tukahduttaa. Se näytti hänet. Vittu mie inhoan uniani. Se oli vielä niin todellisen tuntuinen, että jatkuessaan menneisyydestä vielä tulevaisuuteen, niin luulin hetken sen kaiken olevan totta. Luulin että tässä käy vielä niin, mie uskoin, mie nauroin, mie toivoin ja herätessäni ajattelin ihan oikeasti kaiken tapahtuvan. Kunnes tajusin sen olevan vain yksi painajainen. Että vihaan päätäni, miksi se kiduttaa miuta näin?

Muuten tämä päivä on mennyt ihan hyvin, kun olen saanut häädettyä nuo ajatukset ainakin hetkeksi pois ja koittanut keskittyä kaikkeen kivaan. Täällä on ihana ilma, aurinkopaistaa, linnut laulavat ja niin lämmin, että tekisi mieli mennä shortseissa huomenna kouluun. No ehkä mie vilustuisin kuitenkin niin en taida, mutta kiva päästä vihdoin vapautumaan kauheista talvivaatteista ja tuhansista vaatekerroksista. Kesä ja varsinkin kesäloma on enemmän kuin tervetulleita ja toivottavasti auttavat olooni edes vähän (: Nyt mie lähden lukemaan uskontoa, kuinka kauheaa se onkaan ja hyvää puolen päivän lomaa vielä kaikille!