Maanantai: "Miten sie voit?"
Maanantai oli taas yksi normaali päivä ahdistavien ajatuksien keskellä, toivottoman oloisena ja kuolemaa ajatellessa. Jotenkin sitäkin tulee ajateltua taas tavallista useammin. Mutta tanssiharkkojen jälkeen aurinko alkoi taas paistaa miunkin kasvoille, kun yksi ystäväni vain tuli ja kysyi miten mie voin. Ei sitä tunnetta voi kuvata edes sanoilla.. Miut vaan täytti ensin epäuskoisuus että kuulinko oikein ja sitten valtava onnellisuus. Ja se tuntui tuosta sata kertaa paremmalta. Olin huomaamattani vain odottanut noita kolmea sanaa niin kauan, että kun vihdoin joku ne miulle kasvokkain sanoi, oli aika lähellä etten alkanut vain itkemään. Kaipasin sitä kysymystä niin kovin. Tietenkin vanhemmat, jotkut ystävät ja kummatkin psykologit ovat tuota toistaneet, mutta on aivan eri asia kuulla se ihmiseltä jolle haluaa avautua. Ja niitäkin on nykyään kauhian vähän ja osalle niistä en puhu syystä tai toisesta ollenkaan. Kaiken iloisuuden päälle tämä vielä mainitsi, että tule vaan aina puhumaan kun huvittaa ja ajaessani myöhemmin kotiin kyyneleet alkoivat virrata. Kuinka paljon ihmisen olo voikin parantua niin yksinkertaisesta kysymyksestä oikealta henkilöltä?
Tiistai: Memories never die
Kävin tiistaina toisen kerran poliklinikalla ja suureksi yllätyksekseni se meni paljon edellistä paremmin. Sain puhua vain sen hiljaisemman naisen kanssa, eikä käsitelty mitenkään ahdistavia asioita, vaan yksinkertaisesti elämänkertani syntymästäni tähän päivään asti. Jouduin tietenkin mainitsemaan joitain vaikeita muistoja, kuten kaikki alkoholiin liittyvät tapaukset, kuolemat ja kummatkin exäni, mutta niitä lukuun ottamatta kaikki meni ihan hyvin. Tapasin jopa polin odotusaulassa yhden kauhean söpön pojan, mutten sitten kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, joka nyt jonkun verran jälkikäteen vituttaa. Minkäs sille vammaiselle ujoudelleen voi?
Myöhemmin kuitenkin ahdistus taas vyöryi vaudilla päälleni ja aloin vahingossa ajattelemaan kaikenlaisia muistoja, jotka satuttavat ihan helvetisti. Ne kaikki olivat hyviä asioita, mutta niiden menettäminen tekee niistä vaan jotenkin liian raskaita.. Nykyään kaikesta mitä teen tai sanon tulee mieleen jotain, joka saa loppun lopuksi kyyneleet virtaamaan. Esimerkiksi eräs päivä tiskatessani aloin vain itkemään, kun muistin miten olin joskus rakastanut tiskaamista exäni kanssa ja kuinka kivoja muistoja siihen liittyi. Nyt se on vaan satuttava ja valtavan epämiellyttävä asia, eikä se siitä mihinkään muutu. Toivon todella että joku tulisi elämääni ja saisin paljon uusia muistoja hänen kanssaan, etten jumahtaisi vain näihin vanhoihin. Koska niitähän ne on. Vain vanhoja, menetettyjä ja satuttavia asioita. Juna-asema, Kamppi, kallio, sormus, syntymäpäivä, konsertti, mökki, Helsinki, nukahtaminen. Muistoja, jotka eivät koskaan kuole.
Keskiviikko: Maailman kaunein painajainen
Noista tiistain ajatuksista näin sitten yöllä maailman kauneinta painajaista, joka vain jatkui joka heräämisen jälkeen uudelleen. Se kertoi sen tarinan, jonka yritän saada pois mielestäni. Se näytti ne hetket, joiden tuottamat tunteet yritän tukahduttaa. Se näytti hänet. Vittu mie inhoan uniani. Se oli vielä niin todellisen tuntuinen, että jatkuessaan menneisyydestä vielä tulevaisuuteen, niin luulin hetken sen kaiken olevan totta. Luulin että tässä käy vielä niin, mie uskoin, mie nauroin, mie toivoin ja herätessäni ajattelin ihan oikeasti kaiken tapahtuvan. Kunnes tajusin sen olevan vain yksi painajainen. Että vihaan päätäni, miksi se kiduttaa miuta näin?
Muuten tämä päivä on mennyt ihan hyvin, kun olen saanut häädettyä nuo ajatukset ainakin hetkeksi pois ja koittanut keskittyä kaikkeen kivaan. Täällä on ihana ilma, aurinkopaistaa, linnut laulavat ja niin lämmin, että tekisi mieli mennä shortseissa huomenna kouluun. No ehkä mie vilustuisin kuitenkin niin en taida, mutta kiva päästä vihdoin vapautumaan kauheista talvivaatteista ja tuhansista vaatekerroksista. Kesä ja varsinkin kesäloma on enemmän kuin tervetulleita ja toivottavasti auttavat olooni edes vähän (: Nyt mie lähden lukemaan uskontoa, kuinka kauheaa se onkaan ja hyvää puolen päivän lomaa vielä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti