"Toivottavasti olet myös onnellinen"

Aallot vasten paljaita sääriä,

jalat upotettuna polttavaan hiekkaan,

kesätuuli saa hiukset sekaisin,

auringonsäteet posket polttamaan.

Nauru ja musiikki täyttää korvat,

sormet kierrettynä kameran ympärille,

seepian läpi muistot ja ihmiset,

ikuistaen kauniit hymyt kuvaruudulle.

Tuulenvire vasten reisiä ajaessa,

shortsit jalassa ja ilo hehkuu kasvoilta,

kiitäessä toisten ohi paita hulmuten,

ja sanat luettavana huulilta:

miten pärjäisinkään ilman sinua.

Noin mie tunsin torstaina kun olin päässyt koulusta ja lähtenyt ajamaan rannalle ystävieni kanssa - helvetin hyvä olo, niin hyvä etten olisi ihmetellyt saadessani sydänkohtauksen siitä kaikesta onnesta. Mutta koska kyseessä on miun elämä, niin eihän sitä onnea kestä ikinä enempää kuin pari tuntia. Miulla ei ole oikeastaan mitään sairastumista vastaan, saimpahan olla kotona ja välttää viimeisen kokeen koko yläasteen aikana, mutta jotenkin olo laski kauheasti. Nyt on huonompi olla kuin taas pitkään aikaan ja se on aika paljon jo. Paska.

Saatiin samaisena päivänä opolta tunnilla kirjeet, jotka oltiin kirjoitettu itsellemme seiskaluokalla, sekä seiskalla ja kasilla kirjoitetut "jatka seuraavat lauseet loppuun"- laput. Jotenkin nekin sai miut kauhean surulliseksi, myöhemmin alkoi itkettämään lukiessani niitä, kun muistelin miten onnellinen olen joskus ollut. Ennen kuin kasvoin, "aikuistun" ja haalin kasan ongelmia itselleni. Luen pari otetta näistä..

7. lk.

- Kotona olen melko paljon perheeni kanssa.

- Olen hullu, vapautunut ja iloinen.

- Olen käynyt ensimmäisen kerran (ensimmäisen exäni) luona Helsingissä ja tyttö on ihana!

- Olet ihana! Toivottavasti olet myös onnellinen silloin ja ystäviä on paljon!

8. lk.

- Kotona olen koneella.

- Vaikeaa on puhuminen.

- Mieleen painuvinta minulle on ollut rakastuminen/eroaminen.

- Olen ylpeä kavereitteni puolesta, aika harvoin itsestäni.

En voi varsinaisesti sanoa, että kadun kumpaakaan suhdettani sillä ovathan ne molemmat muokanneet miusta juuri tällainen. Vaikka en kyllä tykkää itsestäni yhtään tai eipä miulla asiat kauhean hyvin ole. Mutta jos nyt unohdetaan se ensimmäinen, joka oli rehellisesti paljon paskempi suhde, niin vaikka viimeisimmän eroni jälkeen olen voinut suoraan sanottuna aivan paskasti, en tiedä olisinko täällä ilman häntä. Kyllä kaikki tietävät, hän tietää, miun ystävät tietää ja mie tiedän etten olisi täällä enää, ellei hän olisi miuta useasti silloin pelastanut. Siksi mie kunnioitan ja arvosta häntä niin paljon, mutta kyllä mie useimpina hetkinä toivon että voisin unohtaa koko suhteen. Se vaan satuttaa liikaa.. Satuttaa tietää että maailmassa on täydellinen ihminen, etkä sie häntä saa vaikka kaikkesi yrittäisit. Elämä on helvetin epäreilua.

Inhoan tätä rakkautta. Viekää joku se pois..