Sinä tiedät mikä päivä tänään olisi

Not really sure how to feel about it
Something in the way you move
Makes me feel like I can't live without you
It takes me all the way
I want you to stay

En halua kirjoittaa tänään taas yhtä rakkaus runoa siitä kuinka paljon miuhun sattuu, että kuinka ikävä miulla on. Juuri tänään kun sille olisi vielä aihetta, en vain halua. Miuhun sattuu koko ajatuskin liikaa, puhumattakaan että avaisin taas mieleni menneisyydelle ja päästäisin ajatukseni näytölle. En halua tehdä sitä tänään, en pysty.

Eilisen postauksen jälkeen kaikki alkoi mennä taas huonosti. Kun eräs henkilö kysyi miulta ihan normaaleja kysymyksiä - kuten mitä olen tehnyt, miten voin ja olenko satuttanut itseäni - sain jostain syystä kauhean paniikkikohtauksen jollaista ei ole tullut pitkään aikaan. Asiaan ei pahemmin auttanut se, että vanha ystävä tuli pitkän ajan jälkeen kertomaan tämän olevan ihastunut miuhun. Eihän siinä tavallaan mitään, en mie siitä ahdistunut, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin sanomaan jonkun rakkaudelle ei. Juuri kun itse haluaisin niin kovasti, että miulle sanottaisiin kyllä, niin sitten menin vaan ja lyttäsin toisen ajatukset.

Kaikean kaikkiaan nuo yhdessä olivat miulle likaa, enkä mahtanut mitään sille tärinälle ja kyyneleille jotka tulivat jostain. Miun oli pakko saada puhua jollekkin henkilölle, jollekkin joka ei kysy tai kerro epätoivottuja asioita, tai ahdista miuta yhtään enempää. Tiedän ettei miulla edes ollut syytä ahdistukseen, ettei kumpikaan tehnyt väärin, mutta en vain jaksanut sitä silloin. Onneksi tuo kyseinen henkilö sai miut rauhoittumaan hiukan, että sain vastattua niille kahdelle muulle. Nyt ärsyttää että käyttäydyin noin, etten ollut tarpeaksi vahva. Enhän mie koskaan.

Mie rakastan Nalle Puhia.

Tästä päivästä sen verran, että vihaan äitiäni ja olen lihava, ei muuta.