Death of love

Miun pitää olla

enkeli pimeä helvetistä,

että voin näin paljon,

vahinkoa vaan

aiheuttaa.

Kaikki te muut,

pysykää poissa tieltä

hurrikaanin,

murhaan kun se

turvautuu.

Antakaa takaisin avain

elämän onneen,

pois kärsimyksestä

ja iänikuisesta

tuskasta.

Ja ehkä vihdoin silloin,

iloon astuttua,

löytää ensin itsensä

ja sitten teidät

muut.

Olen liian tunteideni vallassa että pystyisin kertomaan miten mie voin, tai miten tämä päivä on mennyt ja anteeksi siitä. Mutta viimeisen tunnin aikana kaikki taas kääntyi taivaasta helvettiin, vain yhden ihmisen ja yhden riidan takia. Minä inhoan häntä. Rehellisesti inhoan, inhoan sitä kuinka hän vaatii miulta liikaa, sitä miten hän ei ymmärrä tilanteeni vakavuutta, sitä miten hän aina suhtautuu ongelmiini vähetellen ja väittää silti ymmärtävänsä. Ei hän ymmärrä, ei hän ymmärrä miten paskassa tilanteessa olen. Ei hän ymmärrä, että joka ikinen minuutti voi miun elämässäni olla se viimeinen.

Miun on jo monta päivää pitänyt tehdä postaus, jossa yritän selvittää tilannettani teille ja ehkä ennen kaikkea itselleni, sillä en ole itsekkään kovin perillä mistään. Joten loppu postaus on varmaan aika sekavaa ja masentavaa, niin älä lue jos luulet sen pilaatavan olosi (: Kaikille muille onnea yritykseen ymmärtää miun elämää.

Mikä miulla on hätänä ja mistä kaikki johtuu?

- Otin/otan eron tosi raskaasti, rakastan edelleen ex- tyttöystävääni ja miuhun sattuu kun en riittänytkään hänelle. (Joo, tiedän ettei se muka ollut miun syytä ja blaablaa.)

- Tunnen olevani turha, arvoton, enkä kelpaa kellekkää.

- Stressi koulusta ja jaksamisesta ahdistaa melkein koko ajan.

- Vanhemmat ja ystävät lisää tiedostamattaan ja välillä tiedostetusti paineita.

- Miun ja äitini, sekä muiden ihmisen välillä on melkein koko ajan riitoja.

- En myöskään tule kauhean hyvin toimeen useiden ihmisten kanssa, jonka takia olen yksi tosi paljon, vaikka se onkin oikeastaan oma päätökseni.

- Olen koko ajan väsynyt, enkä saa nukuttua kunnolla.

- Ahmin kauheasti herkkuja, joista tulee sitten taas valtava morkkis.
- En pidä omasta ulkonäöstäni yhtään - olen mielestäni lihava ja kaikin puolin ruma.

- En arvosta omaa kehoani, mieltäni tai ajatuksiani oikeastaan yhtään.

- Tunnen olevani koko ajan vain niin yksin.

- Ja kaipaan ihan kauheasti rakkautta..

Mistä mie en ole ylpeä itsessäni?

- Yleisesti miten huonosti otin eron. (Varsinkin siitä, etten osaa kohdata/tajuta eroa.)

- Että olen näin heikko ja tarvisen liikaa muiden apua.

- Kieltäydyn kuitenkin liian usein avusta.

- En osaa puhua muille ja ilmasta tunteitani.

- Satutan miulle tärkeitä ihmisiä.

- Unelmoin liikaa ja olen jumahtanut tänne "pilvilinnoihin".

- Jaksamistasoni on nolla, enkä tee mitään.

- Stressaan ihan liikaa joka asiasta.

- En ole myöskään ylpeä itseni satuttamisesta.

- Tai itsemurha ajatuksista.

Mistä olen taas ylpeä?

- Olen hengissä.

- Yritän hankkia apua.

Surullisen vähän tuli tuohon viimeiseen kohtaan ajatuksia, mutta valitettavasti se on vain noin. En mie halua luovuttaa, en koskaan halua luovuttaa, vaikka ainakin rakkauden suhteen olisi nyt parempi. Silti vaan en mahda ajatuksilleni ja tunteilleni mitään ja kaikki menee vain päivittäin yhtä huonommin. Olen kyllästynyt elämään onnettomana.

Kuunnelkaa taas nuo sanat, kiitos.