Mie olen väsynyt, yksinkertaisesti vain väsynyt. Viime yönä heräsin joka tunti, joka ikinen tasa tunti puoli yhden jälkeen, vaikka kuinka yritin vain nukkua. Miuhun sattui, halusin huutaa ja itkeä, mutten pystynyt tekemään kumpaakaan. Tuntui siltä kuin olisin palanut helvetissä, mutta toisaalta en edes tiedä olinko silloin hereillä. Ehkä vain koin harhoja, että luulin olevani hereillä vaikka näinkin painajaista ja todella huono painajainen se olikin. Heräsin aamulla selkä verellä.
Koulussa oli ihan yhtä huono olo ja väsytti kauheasti. Olin odottanut ensinnäkin tanssituntia pitkään, sillä saataisiin aloittaa tekemään omat esitykset, joita varten meille annettaisiin prinsessa tarina ja musiikki. Tosin opettaja ei ollut koulussa, eikä aloitettu mitään - oli ensimmäinen kerta kun odotin koko tuntia innolla.
Toivon todella että polilla tulee olemaan edes hiukan sidettävämpää, sitten kun sinne joskus pääsen, sillä mie nykyään inhoan sitä psykologi. Tai ehkä ennemmin vaan siellä olemisesta, koska jotenkin hermostuin vaan siitä säälivästä katseesta, joka muistutti miuta miten heikko olen. En mie halua olla heikko, mie haluan olla vahva ja selvitä kunnialla erosta. Ärsyttää kun kaikki menee ihan toiseen suuntaan kuin toivoin.
Polille tosin en ole kai vähään aikaan pääsemässä, koska miun pitäisi ensin käydä koululääkärillä, joka sitten soittaisi polille - miksen vain voisi itse soittaa, tyhmää. No miun sairastelun takia ensimmäinen koululääkärin aika meni ja nyt sain toisen vasta torstaiksi. Psykologi vielä mainitsi, että polille on kauhea ruuhka, eikä koe miun tarvitsen akuuttia apua (olen kyllä eri mieltä) joten tässä nyt menee aikaa. Tarvitsisin vain sen ajan nyt. Nyt.
Mie olen nykyään myös näkymätön, enkä edes sillä tavalla kun pienenä haaveilin, että voisin vain muuttua hetkessä läpinäkyväksi. Mutta mie näen itseni, muut vain eivät. Seisoin tänään bussipysäkillä ja bussi oli pahasti myöhässä, kunnes näin yhden ystäväni auton tulevan vastaan. Tiesin tuon menevän samoihin treeneihin kuin miekin ja yritin huitoa kädellä että tämä huomaisi. Ei, eipä huomannut. Seisoin siinä sitten hämmentyneenä vielä kymmenen minuuttia kylmissäni. Toisen kerran isäni ei nähnyt miuta tyhjällä parkkipaikalla, vaan ajoi ohi. Mikä kaikkia vaivaa vai onko kaikki sittenkin vain miun syytä?
Yhteiskuntaopin kokeeseen luku sujuu surkeasti ja stressaan sitäkin liikaa.. Paskat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti