Kauan odotettu

Huomenna miulla on kauan odotettu poli (nuorisopsykiatrinen poliklinikka) ja niille jotka eivät tiedä mitä tuo tarkoittaa, niin se on vain paikka jossa on psykologeja, psykiatreja ja lääkäreitä auttamassa nuoria heidän ongelmiensa kanssa. Mutta ei, mie en ole muuttamassa sinne. Yksi ystäväni oli kauhean huolissaan etten mie jää sinne pitkäksi aikaa ja vaikka se olikin todella suloista, niin en mie kuitenkaan ole jäämässä. Eihän sinne voisi edes jäädä? No kuitenkin.

Ajatukset huomisesta on sekavia, koska kun odottaa jotain niin kauan ja luo siitä itselleen pakottavan tarpeen, niin pettyy vaan paljon helpommin. Ja jos totta puhutaan, niin mie en usko että siellä on mitenkään erikoisempaa kuin psykologilla. Tietenkin toivon että olisi, että se auttaisi miuta korjaamaan itse oman tilanteeni, mutten mie oikeastaan usko siihen. Se nähdään sitten huomenna, kun joudun taas kertomaan koko elämänkertani uudelleen kahdelle täysin ventovieraalle ihmiselle, jotka katsovat luultavasti säälien ja yrittäen epätoivoisesti ymmärtää miun sekavaa elämää. Noin mie polista ajattelen ja toivotaan vaan todella että olen väärässä..

Olen päättänyt kuitenkin mennä sinne ennakkoluulottomasti, joka on kauhean vaikeaa miulle ja yrittää olla kärsivällinen kun he kysyvät samoja vituttavia kysymyksiä mitä olen itse jo itseltäni kysynyt. Eihän se loppujen lopuksi ole heidän syynsä etteivät tiedä elämästäni mitään ja kai miun pitää vaan kertoa sitten heille kaikki. Toinen asia minkä olen luvannut on se, etten aio valehdella tai vähätellä asioitani. Miun pitäisi hitto jo ymmärtää ettei itsemurha ajatukset ole yhtään terveitä, eikä miulta enää kysytä haluanko tätä vai ei. Miun on pakko mennä sinne ja piste. Kaipaisin vaan ihan kauheasti tukea, että joku tulisi rohkaisemaan ja sanomaan että kyllä kaikki ihan hyvin menee, mutta olen vaan jälleen kerran yksin. Milloin viimeksi joku edes tuli puhumaan miulle?

No heti tuon kirjoitettuani yksi ihana ihminen sitten tuli puhumaan ja olen siitä ihan iloinen, vaikka hänellä meneekin huonosti. Ehkä miun aivot on vaan todella vainoharhaiset, että on normaalia ettei ihmiset puhu kauheasti toisilleen ja itse pitää vaan tehdä aina aloite. Se on vaan jotenkin kauhean rankkaa ja itsetuntoa syövää.

+ Huomasin kyllä että valitin taas ajatuksiani tänne, mutten vielä ole saanut uutta blogiani valmiiksi ja voinut sinne siksi kirjoittaa. Yritämpä saada sen vain valmiiksi ja tunkea kaiken paskan sitten sinne (: Hyvää yötä kaikille!