Tänään on huono päivä. Mie itken vesisateessa haluamatta astua sisälle lämpimään ja kuivaan. Mie romahdan maahan tuntien kuinka kaikki ympärilläni sortuu ja muuttuu tuhkaksi. Miun sydän luo tyhjää ja jättää kehoni haukkomaan epätoivoisea henkeä, yrittäen vain selvitä tästä kaikesta. Mie en halua uskoa sitä. Mie en halua. Muutenkin huono päivä muuttuu vaan huonommaksi ja ajatukseni vainoharhaisemmiksi, enkä vain haluaisi miettiä mitään. Mie en halua että se on totta. Mie en halua olla sekavassa päässäni oikeassa, kuinka helvetin julmalta se sitten kuulostaakaan. Miun piti eilen postata olen onnellinen -postaus ja nyt olen vain kaikkea muuta kuin sitä, vaikka haluaisin kyllä. Mutta mie en halua vain että niin käy.. Mie en halua.
Ole kiltti.
Jonkinlainen päivitys.. Yritin mennä harkkoihin toivoen että siellä olisi joku kelle puhua, mutta kun tajusin olevani yksin niin alkoi ahdistamaan liikaa ja lähdin pois. Sain kuoronjohtajalta ison halin.. Pyysin äitiä hakemaan, joka tietenkin huolestui ja alkoi puhumaan siitä miten kaikki vaikutti taas menevän hyvin eroni jälkeen ja että mikäs nyt on. En mie pystynyt sanomaan, se kuulostaa omassakin päässänni niin naurettavalta, joten mie valehtelin. Valehtelin sitten vähän lisää, tulin kotiin ja oksensin. Nyt mie vaan itken, vaikka pitäisi lukea teoriakokeeseen ja tehdä läksyt mutten mie vaan jaksaisi millään. Mie tarvitsen jonkun ihmisen kelle puhua, kenet vaan. Muttei miulla ole ketään. Enkä mie selviä tästä yksin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti