Vihdoinjaviimein sain kuvan noista (: thadaa
Jos joku ei tajua mitä nuo kaikki ovat niin: Sellainen neliosainen kynsiviila,
"huulipuna"kynä, magneettinen &, söpöjä viiksikuvioisia pillerirasioita, pinkki ripsiväri
ja tuollainen kynsilakka, joka on luonnossa paljon kivemman värinen. Anteeksi laatu ^^
Ensinnäkin, miuta ei ole luotu skootterin selkään. Heti ensimmäisen ajotunnin jälkeen olen ollut tuota mieltä, sillä mie oikeastaan mokasin aikalailla kaiken ja pelkään sitä moottorillista vehjettä jalkojeni alla ihan hirveästi. En yhtään ymmärrä mistä sellainenkin kammo on tullut, sillä pyöräily, mopon kyydissä olo ja auton ajaminen eivät ole tuottaneet minkäänlaista ongelmaa. Tosin tiedän että miuta pelottaa enemmin mie itseni, kuin se laite mutta silti. En mie aio tehdä mitään tyhmää liikenteessä, ainakaan siis tahallisesti, mutta pelkään kai vaan alitajuntaani enemmän kuin luulinkaan. Tietenki myös unohdin laittaa joka hemmetin kerta vilkun pois päältä, laskin aina jalat liian aikaisin, olin ajaa muutaman ihmisen yli ja jäädä autojen alle, sekä romuttaa pari sellaista. Ihan normaalia kai ensimmäiselle tunnille? Ehkä se siitä, ainakin kun en uskalla ajaa enempää kuin 20km/h..
Olen maanantaina menossa puhumaan lukion opon kanssa valinnoistani, koska enemmän kuin kolmen vuoden lukion suoritukset ovat harvinaisia täällä, niin olen vähän kusessa. En yhtään haluaisi pidentää lukiossa käyntiä edes puolella vuodella, jäädä sinne sitten yksin muiden lähdettyä jo keväällä, muttei kai miulla muutakaan vaihtoehtoa ole. Jos kävisin kaiken normaali aikaan, niin lukujärjestykseni koostuisi viiden-seitsemän koodin jaksoista, enkä todellakaan jaksa esimerkiksi joka päivä kadeksasta puoli neljään. Kukahan senkin paskan järjestelmän on keksinyt ja miksi kaikkialla muualla lukion suoritukset tuntuvat sujuvan niin paljon helpommin ja järkevämmin?
Jostain syystä ostin oranssin laukun? No ainakin se on ihanan iso (:
Miun olo on ollut aika outo viime päivinä. En tiedä olenko menossa huonompaan, siirtymässä eteenpäin vai heittelehdinkö kumpaakin suuntaan, mutta jotain kuitenkin tapahtuu. Olen yrittänyt selittää tähän monesti miten kuvaisin oloani, mutta jotenkin kaikki vaan päätyy niin sekavaan mönttiin, jota kukaan ei varmasti jaksaisi lukea. Kuitenkin luulen että erona edelliseen on se, etten ole puhunut oikeastaan kenenkään kanssa pitkään aikaan ja siksi patoan kaiken sisälleni. En koe sitä kauhean ahdistavana asiana, mutta tiedän että miun pitäisi miettiä, puhua ja käsitellä tunteitani eikä vaan padota ne jonnekkin muurin taakse. En oikeen osaa enää olla rehellisesti onnellinen, tai osaan kyllä mutta.. Sieluton, tuntuu vähän sieluttomalta. Kuin joku toinen olisi vallannut ajatukseni ja pakottaisi miut olemaan iloinen, vaikken sitä ole. Niin sekavaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti