Taskut täyttyvät harmailla kivillä,
joihin on kirjoitettu sanoja hiilillä,
sanoja, jotka aiheuttavat mustia unia
ja tuhoavat pastellisävyisiä toiveita.
Vaikka käden pehmeään upottaa,
ahdistusta syvältä ulos kurkottaa
ja vaikka onni riisuisi ryysyistä,
palaa liekki taas eilistä himmeänpänä.
Eikä Bach hyräile säveliä mielelle,
tai enkelit opasta oikealle väylälle,
ja yhä enemmän valloittaa musta jää,
tummimmat painajaiset herättää.
Niin kuolevat edessä kuolemattoman,
apua, viimeistä sinfoniaa hamuavan,
sanat jäätyvät polttavaksi tuhkaksi,
saaden ilman sakenevan,
öiseksi peloksi.
Mie en ole yhtään innoissani syksystä, joka tekee taas vuosittaista paluutaan luontoon ja miun sydämeen. Vaikka syksyllä kieltämättä onkin kaunista, kun puut saavat ruskan sävyt ja auringonlaskut muuttuvat yhä kirkkaammiksi, päivien käydessä lyhyemmiksi. Ja vaikka vietänkin silloin myös syntymäpäivääni, niin ei, syksy ei ole miuta varten. Se jäädyttää kylmällä ilmallaan ja pimeydellään miun vähäisetkin aurinkoiset hetkeni, sekä tuo aina lopulta mukanaan talven. Talvea inhoan vielä syksyä enemmän.
Mie taidan muuttua pienemmäksi päivien mukana, sillä yhä useampi asia tuottaa kauheasti ongelmia miulle ihan joka päivä. Kuvittelin kai että heikkenemiseni vaikuttaisi pelkästään tanssiin, sekä kaikkeen missä tarvitaan koordinaatiokykyä tai semmoisia, mutta kyllä se vie ilon kaikesta muustakin. En esimerkiksi vain pysty keskittymään matikan laskuihin, jotka käyvät vaikeammaksi kuin heprea tai lukemaan ajatuksella edes yhtä sivua. Se on turhauttavaa, sillä perfektionistina (ja ihmisenä) miun pitäisi pystyä kaikkeen tuollaiseen ja vaikka halua riittäisi, niin mieli ei pysy perässä. Stressaa kun kukaan ei ymmärrä miltä miusta tuntuu..
Jotain iloista viikonloppuna kuitenkin tapahtui, sillä taisin suurinpiirtein viiden tunnin ajan keskittyä täysin muuhun kuin pimeyteen. Kävin katsomassa perjantaina The Mortal Instruments'in City of Bonesin -elokuvan ja rakastin joka ikistä sekunttia siitä. (Jamie/Jace on kyllä aika valloittava..) Tykästyin siihen jopa niin paljon, että menin katsomaan sen uudestaan sunnuntaina ja ilokseni löysin paljon uusia oivalluksia elokuvasta. Elokuvien maailma on sitten ihmeellinen!
Minä näin unen, joka oli painajainen, jossa sinä kuolit ja lopulta kuolin minäkin. Se aiheutti odotettua enemmän tuskaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti