Olen pahoillani etten ole postannut pitkään aikaan, en tosin tiedä lukeeko kukaan edes tätä, mutta asia on vain niin ettei miulla ole voimia enää mihinkään. (Ja nettikin on kyllä viime päivinä ollut tuhma, eikä ole toiminut.) Jos et jaksa kuunnella valitusta kuinka huonosti voin, niin ei se mitään ja voit lopettaa lukemisen tähän (: Miun elämään ei tällä hetkellä vain kuulu kauheasti muuta kuin itkemistä ja yksin olemista, surullistahan se on.
Mie tunnen vaan olevani koko ajan yksin. Onhan miulla ystäviä ja oikeastaan aika montakin, mutten vaan koe voivani puhua kellekkään heistä. Miun täällä asuvat ystävät on hiukan omanlaisia ja vaikka juuri sellaisina ihania, niin eivät he pysty koskaan ymmärtämään tunteitani tai samaistumaan miuhun. Ehkä mie ikinä haluisikaan sitä. Mutta sitten ei enää ole ketään - olen yksin. On niin ahdistavaa alkaa itkemään yöllä ja tajuta, ettet voi soittaa kellekkään. Ettet voi laittaa viestiä, voit vain maata yksin ja itkeä. Kukaan ei kuuntele, kukaan ei kysy miten voin,
välittääkö kukaan edes miusta enää?
Eikä tälle ole pitkään aikaan tulossa muutosta.
Tuhansia kyyneleitä valumassa poskilla,
satoja iltoja itkien masentuneena,
kymmeniä ihmisiä ympärillä pyörien,
yksikään ei pysähdy kohdalle,
kuuntelemaan lohduttaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti