Olen lähiaikoina miettinyt useammin itseäni, vaikka joulun alla onkin ollut kiirettä lahjojen ostamisessa ja paketoinnissa, sekä kokeisiin lukiessa. Jotenkin vain löydän nykyään paljon helpommin "uusia" huonoja puolia itsessäni, enkä ole kovin tyytyväinen kasvavaan listaan. Tietenkin olen tajunnut aikaisemminkin mitä vikoja minussa on, eikä tämä ole mitään hetkellistä hulluuden tunnetta, vaan koen näitä ahaa- elämämyksiä monestikkin päivässä. Olen liian ennakkoluuloinen ja teen ihmisten ensivaikutelman perusteella päätöksen pidänkö heistä vai en. Enkä jälkikäteen osaa vaihtaa kuvitelmaani. Suhtaudun ennakkoluuloisesti aika lailla kaikkeen uuteen, pelkään kaikkea uutta ja haluan pitää entisestä tiukasti kiinni. En kestä minulle uusia tilanteita, vaikka kuulenkin muiden positiivisia kokemuksia päivittäin. Valehtelen itselleni.
Olen käynyt aika ajoin koululääkärillä juttelemassa, kun kuraattori käynti meni muutama kuukausi taaksepäin aika huonosti. Päädyttiin vain kuraattorin kanssa siihen tilanteeseen, etten pystynyt puhumaan hänelle ja hän koki ongelmieni olevan liian vakavia hänen ammattitasolleen. Tiedän ettei koululääkärillä ole psykologin koulutusta, mutta hän sattuu olemaan vaan ainut ihminen jolle voin koulussamme puhua. Olen kertonut ongelmistani, masennuksesta ja stressistä, sekä vähän kaikesta muustakin asiaan liittyvästä. Hänen mukaan olen liian järkevä ihminen, sillä mitkään tyypilliset piirteet masentuneelle eivät kuvaile minua ja tunteitani - Pystyn myöntämään masennukseni, joka on usein vaikein asia koko parannusprojektissa. Tiedän minkä takia olen masentunut ja mitkä asiat stressaavat ja ahdistavat minua. Ja teidän myös miten voisin parantua. Mutta siihen se jääkin, en vain osaa parantua. Onneksi koulumme sai palkattua psykologin ja alan käymään hänen luonaan joulun jälkeen. Olen luvannut tytölleni että käyn vähintään kolme kertaa psykologilla, ennen kuin saan lopettaa, mutta mitä tehdä jos en pidäkkään hänestä?
Olen käynyt aika ajoin koululääkärillä juttelemassa, kun kuraattori käynti meni muutama kuukausi taaksepäin aika huonosti. Päädyttiin vain kuraattorin kanssa siihen tilanteeseen, etten pystynyt puhumaan hänelle ja hän koki ongelmieni olevan liian vakavia hänen ammattitasolleen. Tiedän ettei koululääkärillä ole psykologin koulutusta, mutta hän sattuu olemaan vaan ainut ihminen jolle voin koulussamme puhua. Olen kertonut ongelmistani, masennuksesta ja stressistä, sekä vähän kaikesta muustakin asiaan liittyvästä. Hänen mukaan olen liian järkevä ihminen, sillä mitkään tyypilliset piirteet masentuneelle eivät kuvaile minua ja tunteitani - Pystyn myöntämään masennukseni, joka on usein vaikein asia koko parannusprojektissa. Tiedän minkä takia olen masentunut ja mitkä asiat stressaavat ja ahdistavat minua. Ja teidän myös miten voisin parantua. Mutta siihen se jääkin, en vain osaa parantua. Onneksi koulumme sai palkattua psykologin ja alan käymään hänen luonaan joulun jälkeen. Olen luvannut tytölleni että käyn vähintään kolme kertaa psykologilla, ennen kuin saan lopettaa, mutta mitä tehdä jos en pidäkkään hänestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti